S1 title card.gif

Ennen kuin aloitan jakson katsomisen:

Odotan tulevaa jaksoa innolla. Minulla on sylissäni kasa kaalikääryleitä, joten sarjan katsomisesta tulee entistä mieluisampaa :D. Edellinen jakso oli hyvä ja odotan tämänkin jakson yltävän arvosteluasteikolla (0-5) vähintään kolmosen paikkeille.

 

Jakso alkaa:

Dean näkee sanomalehdessä kuolinilmoituksen, jossa kerrotaan nuoren naisen hukkuneen järveen, mutta hänen ruumista ei ole löydetty. Naisen hautajaisia vietettäisiin tänään. Dean ja Sam ovat molemmat sitä mieltä, että tässä on jotain hämärää, joten he menevät juttelemaan hukkuneen naisen perheen luokse. Naisen veli kertoo, että hän ei usko siskonsa hukkuneen, sillä hän oli taitava uimari ja on järvessä yhtä turvassa kuin kylpyammeessa. Hän ei kuitenkaan ollut nähnyt mitään omituista. 

   Dean ja Sam menevät poliisin juttusille. Dean, Sam sekä poliisi ovat kaikki sitä mieltä, että on hyvin outoa ettei hukkuneen naisen ruumista löydetty järvestä vaikka koko järvi käytiin lävitse. Sen lisäksi outoa oli se, että tämä hukkuminen oli jo kolmas tämän vuoden puolella. Jutellessaan poliisille tämän työhuoneessa, poliisin tytär ja tyttären poika tulevat toimistolle. Dean ja Sam tervehtivät heitä. Dean tottakai flirttaillen naiselle Samin ollessa asiallinen. Poliisin tytär Andrea tervehtii heitä normaaliin tapaan, mutta hänen poikansa ei katso edes silmiin ja häipyy ujona paikalta. Poliisi selittää, että hänen perheensä on kokenut kovia ja hänen tyttärenpoikansa Lucas on ottanut asiat raskaasti.Dean pyytää Andreaa saattamaan hänet ja Samin lähimpään halpaan motelliin, jonka aikana Dean yrittää epätoivoisesti keksiä hyviä iskurepliikkejä.

Kuvahaun tulos haulle Supernatural season 1 episode 3

Saatettuaan Deanin ja Samin motelliin Andrea kertoo Deanin olevan todella huono naisten pokaamisessa ja Sam on samaa mieltä. 

Motellissa Sam tutkii tietokoneellaan järven tapahtumia. Hän löysi useita artikkeleita mystisistä hukkumisista, mutta yhdessäkään niissä ei ollut elossa olevia silminnäkijöitä. Sam löytää artikkelin jossa kerrotaan Andrean miehen hukkuneen samaan järveen ja Lucas on ollut silminnäkijänä. Dean ja Sam ovat yhtä mieltä siitä ettei ole mikään ihme, että Lucas on hiljainen ja vaikuttaa traumatisoituneelta. Mutta onni onnettomuudessa, Lucas on ollut silminnäkijänä, joten hän voisi kyetä auttamaan veljeksiä selvittämään järven mysteeriä.

   Dean ja Sam löytävät Andrean leikkipuistosta Lucasin kanssa. Dean menee juttelemaan Lucasin kanssa Andrean ajatellessa, että Dean yrittää epätoivoisesti iskeä häntä, mutta Sam vakuuttaa, ettei kyse ole mistään sellaisesta. Dean huomaa jutellessaan Lucakselle, että häneen on vaikeaa saada mitään yhteyttä. Andrea kertoo ettei Lucas ole sanonut edes hänelle sanaakaan sen jälkeen kun Lucaksen isä hukkui järveen ja, että Andrea asuu nykyään Lucaksen kanssa Andrean isän luona, josta on paljon apua. Lucas tulee äitinsä luokse ja antaa Deanille piirustuksen, jossa on keltainen talo. Yllättävän hyvää jälkeä noinkin nuorelta lapselta. 

Aikaisemmin jaksossa esitellyn kuolleen nuoren naisen veli (Will) oli valmistamassa illallista hänelle ja isälleen kunnes keittiön hanasta tuleva vesi muuttui tummaksi. Tumma vesi täytti koko tiskialtaan jolloin Will laittoi kätensä tiskialtaan pohjalle ja veti tulpan pois paikoiltaan, mutta vesi ei silti lähtenyt altaasta joten Will laittoi uudestaan kätensä veden sekaan ja tunnusteli, jos altaassa oli jotain, joka tukki veden pääsyn putkea pitkin pois altaasta. 

Recap of Supernatural Season 1 Episode 3 (S01E03) - 17

Altaasta jokin hyökkää Willin käden kimppuun ja vetää hänen kättään kohti allasta niin voimakkaasti, että Willin pää seuraa mukana altaaseen eikä hän saa vedettyä päätään pois vedestä. Will hukkuu muutamassa sekunnissa, jonka jälkeen vesi poistuu putkea pitkin pois altaasta. 

   Sam saapuu motellihuoneeseen ja kertoo Deanille, että mitä ikinä tämän kylän järvessä onkin, se ei ole Lochnessin hirviö, sillä Will on hukkunut, keittiöaltaaseen. Dean päättelee, että kyseessä on oltava jonkin sortin demoni ja koska poliisin mukaan tämän kylän järvi on vuotamassa kuiviin, demoni menee putkia pitkin ja yrittää tappaa kohteitaan ja todennäköisesti demoni on tajunnut, että järven kuivuessa sille tulee kiire tappaa kaikki haluamansa kohteet. Uusi hyökkäys tulisi siis tapahtumaan hyvin pian ja koska demoni pääsee menemään vesiputkia pitkin, se pääsee melkein minne vain.  Ja seuraavaa uhria on lähes mahdotonta yrittää arvata saati sitten pelastaa :(. 

Dean ja Sam menevät juttelemaan Willin isälle, mutta hän ei halua puhua mitään vaan olla rauhassa. Ihan ymmärrettävää ottaen huomioon, että hän on juuri menettänyt sekä tyttären että poikansa lyhyen ajan sisällä toisistaan. Veljekset ymmärtävät, että on vain parempi ainakin toistaiseksi jättää poloinen mies rauhaan, mutta Dean on sitä mieltä, että mies todennäköisesti salaa heiltä jotain. Pian Dean tajuaa, että Lucaksen piirtämä talo oli sama talo, jossa Will oli juuri kuollut. Dean ja Sam pyytävät Lucaksen äidiltä, että Dean saisi jutella pojalle. Andrea vastustaa ajatusta, sillä hän ei halua stressata lastaan ja lisäksi Lucas tuskin edes sanoisi mitään. Dean kuitenkin yrittää, hän aloittaa kiittämällä Lucasta piirroksesta ja kertoo, että hän tarvitsee jälleen Lucaksen apua. Dean kertoo myös, että silloin kun hän oli lapsi niin hän näki hänen äidilleen käyvän jotain kamalaa eikä hänkään halunnut tuolloin puhua asiasta, mutta nykyään hän yrittää olla urhea äitinsä ja isänsä vuoksi. Lucas piirsi Deanille kuvan.

Lucas%20drawing.jpg

Dean ja Sam tietävät heti, että heidän täytyy löytää Lucaksen piirtämä talo, sillä se on joko talo, jossa tapahtuu seuraava hukkuminen tai talo, josta he saavat tietoa näistä tapahtumista. He onnistuvat löytämään talon ja kysyvät talon omistajalta, että asuuko tässä lähellä pientä poikaa, joka ajaa polkupyörällä ja jolla on sininen lippalakki. Talon omistaja, vanha nainen kertoo, ettei ole asunut enää pitkään aikaan ja kertoo, että Dean ja Sam tarkoittavat todennäköisesti hänen poikaansa Peteriä, mutta hän on ollut poissa jo 35 vuotta. Peter vain katosi yhtenä päivänä eikä kukaan tiedä, mitä tapahtui. Dean katsoo valokuvaa Peteristä ja tämän ystävästä ja kuvan takapuolella lukee: Peter and Bill Carlton. Bill on Willin ja Sophien (jakson alussa kuollut nuori nainen) isä. Dean ja Sam arvelevat, että Bill tietää jotain Peterin katoamisesta, ehkä hän on jopa aiheuttanut sen ja siksi kaikki Billin läheiset ihmiset kuolevat, kostona. Dean ja Sam ajavat Billin kotitalolle ja näkevät Billin olevan moottoriveneessä järvellä. Dean ja Sam huutavat Billille ja yrittävät saada tätä pois veneestä, mutta Bill vain jatkaa matkaansa, jolloin vene nousee ilmaan ihan kuin se olisi osunut isoon kiveen suuresta vauhdista. Dean ja Sam menevät kertomaan asiasta poliisille jolloin Andrea ja Lucaskin tulevat paikalle. Lucas vaikuttaa kauhistuneelta ja kun Andrea lähtee viemään poikaa takaisin, Lucas tarraa Deania hihasta ja yrittää selvästi sanoa jotain muttei pysty. Kun Dean ja Sam jäävät kahdestaan poliisin kanssa hänen toimistoonsa, poliisi kertaa Billin kuolemaan johtaneet asiat ja sanoo suoraan, ettei hän usko heidän tarinaansa ollenkaan ja lisäksi poliisi on saanut selville, etteivät Dean ja Sam ole poliiseja tai millään tavalla yhteyksissä poliisien kanssa. Poliisi pakottaa Deanin ja Samin häipymään kaupungista eivätkä he saisi enää ikinä palata. 

   Dean ja Sam päättävät totella poliisia ja lähtevät ajamaan autolla pois kaupungista. Yöllä Andrea herää siihen, että Lucas on hereillä ja on jälleen piirtämässä. Andrea ei kuitenkaan kiinnitä mitään huomiota siihen mitä Lucas piirtää vaan passittaa tämän suoraan nukkumaan. Typerä nainen, etkö ymmärrä, että Lucas yrittää kommunikoida piirtämällä kun ei pysty puhumaan?! Andrea menee kylpyhuoneeseen ja laittaa itselleen kylpyveden valmiiksi. Erittäin huono idea neitiseni..nyt menee oikeasti sellainen pieni tuskanhiki otsalla. Kyllä kaikki varmaan tietävät, mitä tässä kohtaa tapahtuu seuraavaksi.. Samaan aikaan Dean ja Sam keskustelevat viimeaikaisista tapahtumista. Sam on sitä mieltä, ettei heidän tarvitse enää murehtia sillä mitä ikinä järvessä olikin, se halusi kostaa Billille ja nyt kun Bill on hukkunut tähän järveen, mitään ei enää tapahdu sillä järviolento sai kostonsa. Dean on kuitenkin eri mieltä, mutta hän ei pysty perustelemaan tunnettaan millään muulla kuin sillä, että Lucas oli peloissaan ja sen takia Dean epäilee, ettei tilanne ole vielä ohi.

Recap of Supernatural Season 1 Episode 3 (S01E03) - 35

Mä olen samaa mieltä Deanin kanssa. Jotain tapahtuu vielä, mulla on sellainen kutina. 

Andrea menee kylpyammeeseen rentoutumaan. On muuten esteettisesti hyvin kaunis kohtaus. Tykkään Supernaturalin tavasta kuvata niin, että kuvakulmat- ja etäisyydet vaihtelevat järkevästi ja niillä saadaan todella hyvin tuotua esiin tilanteen tunnelma. Andrean mennessä ammeeseen hän pitää vielä vesihanaa auki ja aloittaa rentoutumisen. Andrean laittaessa silmät kiinni vesihanasta tuleva vesi muuttuu tummaksi ja pian koko kylpyammeessa oleva vesi on tummaa, mutta Andrea ei huomaa tätä. 

Andrea%20bathing.jpg

Voi ei..voi ei..en nyt yhtään tykkää tällaisesta..mene pois tuhma mörkö!  Vedestä hyökkää jokin kiinni Andrean käteen ja työntää Andreaa vettä kohti niin, että hänen päänsä joutuu veden alle. Andrea taistelee vastaan ja onnistuu kiljumaan hieman. Lucas on tullut kylpyhuoneen ovelle ja hakkaa kauhuissaan ovea, mutta ei tietenkään pääse auttamaan äitiään, koska kylpyhuoneen ovi on lukossa. Oikeasti, tämä kohtaus on ihan hirveän pelottava ja ahdistava. 

   Dean on päättänyt ajaa auton takaisin kylään poliisin kiellosta huolimatta ja veljekset suuntaavat suoraan Andrean talolle. Dean pimpottaa ovikelloa ja Lucas tulee kauhuissaan avaamaan oven ja johdattaa Deanin ja Samin Kylpyhuoneen ovelle ja alkaa paiskomaan ovea. Dean nappaa Lucaksen syliinsä ja Sam potkaisee oven auki. Sam huomaa Andrean olevan kylpyammeessa hukkumaisillaan. Sam toimii kuin salama ja rientää apuun, mutta vedessä oleva mikäikinälieneekään pitää Andreaa tiukasti veden alla. Sam onnistuu kuitenkin saamaan Andrean pois veden alta turvaan.

 

Aamulla Sam ja Andrea istuvat sohvalla ja Sam kysyy Andrealta, että mitä oikein tapahtui samalla kun Dean on toisaalla etsimässä lisää tietoa tapauksesta. Anrea kertoo, että hän tuntee olevansa hullu, mutta Sam vakuuttaa ettei hän ole ja pyytää Andreaa kertomaan kaiken mitä hänelle tapahtui edellisenä iltana. Andrea kertoo, että ollessaan veden alla hän kuuli jonkun kuiskivan hänelle "Come play with me". 

   Dean on löytänyt valokuva-albumin jossa on kuvia Andrean isästä. Dean kysyy, että tunnistaako Andrea keitään kuvassa olevia johon Andrea vastaa tunnistavansa kuvista ainoastaan isänsä. 

Dean%2C%20Sam%20and%20Andrea.jpg

Dean ja Sam toteavat, että Andrean isä on tuntenut sekä Billin, että kadonneen Peterin. Andrean ihmetellessä asiaa Dean huomaa Lucaksen katsovan ikkunasta ulos. Lucas menee ovesta ulos takapihalle ja Dean, Sam ja Andrea seuraavat häntä. Kun Lucas pysähtyy seisomaan, Dean pyytää Andreaa viemään Lucaksen takaisin sisälle, jolloin Dean ja Sam alkoivat kaivaa maata kohdasta johon Lucas oli pysähtynyt seisomaan. Andrean isä tulee kuitenkin paikalle ja uhkaa Deania ja Samia aseelle. He kertovat Andrean isälle, että he epäilevät hänen tappaneen Peterin yhdessä Billin kanssa ja hautasivat Peterin pyörän maahan. Andrean isä tietenkin kielsi syytökset ja väitti ettei hän tiedä mistä Dean ja Sam puhuvat. Sam kertoo Andrean isälle, että mikä ikinä järvessä onkaan, se aikoo viedä mukanaan Andrean, Lucaksen ja kaikki hänelle tärkeät ihmiset ja sen jälkeen viedä hänet eikä se aio lopettaa ennen kuin on saanut tehtävänsä valmiiksi. Kun Andrean isä kysyy, että mistä hän tietää olennon suunnitelmat, Sam kertoo, että olento teki juuri tismalleen sen Billille ja nyt se aikoo tehdä saman Andrean isälle. Dean sanoo, että Andrean isän täytyy kertoa mihin Peter on haudattu, sillä hänen ruumiinsa täytyy suolata ja polttaa, jotta se lopettaa kostotoimenpiteet. Dean osoitti myös pelkonsa, että jos Bill ja Andrean isä ovat heittäneet Peterin järveen. Jos on..niin onnea ruumiin etsintään kun ei koko järvestä ole aikaisemminkaan mitään löytynyt. Andrea tivaa isältään, että pitävätkö väitteet hänen isänsä osallisuudesta Peterin kuolemaan paikkaansa, jolloin hänen isänsä kertoo, että hänellä ja Billillä oli aina tapana kiusata Peteriä ja yhdellä kerralla tilanne meni liian rajuksi ja Peter vahingossa hukkui kun hänen ja Billin tarkoitus oli vain hieman pelotella Peteriä pitämällä hänen päätä veden alla. Hän ja Bill olivat kauhuissaan tajuttuaan Peterin kuolleen, joten he antoivat veden viedä Peterin mukanaan ja hautasivat tämän pyörän maahan. 

   Dean kertoo, että ihan ensimmäisenä heidän täytyy saada koko perhe mahdollisimman kauaksi järvestä. Sanottuaan tämän he kaikki huomaavat Lucaksen seisovan aivan järven vieressä. Andrean isä huutaa Lucasta ja samassa he kaikki lähtevät juoksemaan peloissaan Lucaksen perään. Lucas ei kuitenkaan kuule heitä vaan koskettaa veden pintaa jolloin sieltä nousee esiin käsi, joka kiskoo Lucaksen mukanaan veteen. 

Lucas%20hand.jpg

Dean ja Sam hyppäävät molemmat veteen etsimään Lucasta ja käskevät samalla Andrean ja hänen isänsä pysyvän poissa veden lähettyviltä. Dean ja Sam sukeltelevat vedessä yrittäen löytää Lucasta ja samaan aikaan Andrean isä menee veteen ja huutaa Peterin nimeä ja kertoo olevansa pahoillaan kaikesta mitä on tapahtunut ja hän pyysi Peteriltä, että hän ottaisi tämän mieluummin koska Lucas on vain pieni viaton poika. Dean ja Sam yrittävät estää Andrean isää olemasta vedessä ja käskevät tätä poistumaan, mutta liian myöhään. 

Peter.jpg

 Peter vie Andrean isän mukanaan veden syövereihin. Andrean kiljuessa Dean ja Sam yrittävät molemmat löytää Lucaksen vedestä. Dean löytää Lucaksen ja saa tämän pään veden pinnan yläpuolelle. 

597668_1292372777645_full.jpg

Seuraavana päivänä Dean ja Sam ovat lähdössä jälleen ajelemaan ja etsimään uusia haasteita. Sitä ennen kuitenkin Andrea ja Lucas tulevat tapaamaan heitä. Lucas oli vaatinut, että Andrea tekee Deanille ja Samille matkaevääksi voileipiä. Lucas oli alkanut jälleen puhumaan. Miten suloinen pieni poika. 

9a1e77dcc3eeaa224cc475c8c650da5f.jpg

Vielä ennen kuin Dean ja Sam lähtivät ajamaan pois kaupungista, Andrea antoi Deanille suukon. Voi kuinka söpöä. Ja Dean oli vielä söpömpi kun se punastui ja meni hieman vaikeaksi :D 

 

Loppuarvio:

  • Tämä jakso oli todella mielenkiintoinen eikä tylsiä hetkiä ollut lainkaan. 
  • Pidin Peterin tarinasta. Se oli todella surullinen ja vaikutti monen ihmisen elämään. Tämänkertaisessa jaksossa oli hyvä opetus: Älä kiusaa ketään. 
  • Oli kiva huomata, että myös Deanistä löytyy pehmeämpi puoli. Oli ilo katsella kuinka hyvin Dean tuli toimeen Lucaksen kanssa ja kuinka huolehtivainen hän oli Lucaksen suhteen. 

Pisteet:

5/5