Nykyisin olen suuri taiteen ystävä ja voisin luokitella taiteen olevan yksi suurimmista intohimoistani. Vaikka itse olen täysin kädetön; en osaa maalata, en piirtää, en ottaa hienoja valokuvia, ruokaa osaan tehdä (ja syödä), mutta houkuttelevien annosten tekeminen on minulle kuin hepreaa. En osaa soittaa mitään instrumenttia, en osaa tanssia enkä laulaa. Siitä huolimatta taiteella on suuri merkitys minulle. Minä etsin taidetta, tutkin taidetta ja arvioin sitä. Eikös se niin mene, että se joka ei itse osaa, on se joka arvostelee ;) Varmaan juurikin siksi, koska olen itse täysin onneton luomaan taidetta, arvostan niitä ihmisiä, jotka osaavat jotain tehdä. Ja salaa haaveilen, että osaisinpa minäkin tehdä tuollaista. Olen kuitenkin tyytynyt vain seuraamaan ja ihailemaan kaikkea näkemääni.

   Nykyään rentoudun hyvän kirjan parissa tai sitten Netflix sarjan parissa, samalla juoden kahvia tai mussuttaen herkkuja. Oikeasti, sen ihmisen joka keksi Netflixin, pitäisi saada Nobelin rauhanpalkinto. 

Minulle kaikessa on jotain kaunista. Luonnossa, ihmisissä, eläimissä ja kaikessa, mitä ympärilläni on. Sellaiset asiat, joita pidän rumana on hyvin vähän. Paljon on sellaista, jota en ymmärrä ja joka ei aiheuta minussa ihastusta, mutta nekin asiat käsittelen niin, että jollekin toiselle tuo on kaunista ja se tekee asiasta minunkin silmissä kauniin. Rakastan värejä, makuja, hajuja, ihan kaikkea mitä ympärilläni on.

 

Aina en kuitenkaan ole ollut näin suuri taiteen ystävä. Kirjoja olen rakastanut aina ja olen ollut suuri lukutoukka siitä asti kun opin lukemaan. Myös Disney- elokuvat kahlasin läpi ja monet muutkin piirretyt. Katsoin koko perheen elokuvia ja olisin halunnut katsoa kauhuelokuviakin, mutta ne olivat minulta kiellettyjä. Ala-asteella tutustuin tietoisesti ensimmäistä kertaa animeen ja rakastuin heti. Samalla löysin myös uuden musiikkilajin; J-popin. En kuitenkaan koko lapsuuteni aikana mieltänyt mitään näistä taiteeksi. Minulle taide tarkoitti ainoastaan maalauksia ja piirtämistä. Minulle kirjat, elokuvat, sarjat, anime jne eivät olleet taidetta: Ne olivat vain olemassa olevia asioita, joita seurasin. Silloin en vielä ymmärtänyt niidenkin olevan taidetta ja nykyään en edes ymmärrä, että miksi päässäni oli noin hölmö ajatus.

   Varmaan juuri suppean käsitykseni vuoksi taide oli minulle ajatuksena jopa kuvottava. Minulle se tarkoitti taidemuseota, joka oli täynnä ylihinnoiteltuja maalauksia, jotka kaiken lisäksi olivat minun mielestäni todella rumia. Kuka tahtoisi sellaista kotiinsa, oli minun ajatukseni aina kun joku puhui taiteesta. Lapsena olin kohtuullisen hyvä piirtämään ja olin ylpeä silloisista töherryksistäni. Jossain kohtaa kuitenkin intoni piirtää loppui tyystin. Se oli tylsää. En jaksanut keskittyä eikä enää vain kiinnostanut. Niinpä suhteeni taiteeseen loppui. Tai niinhän minä luulin, koska käsitykseni taiteesta oli vain ne maalaukset ja taidemuseo rumine maalauksineen. Vasta aikuisiällä aloin ymmärtämään, että taide on paljon muutakin ja minulle oli suuri shokki kun ymmärsin pitäväni taiteesta. Minä? Taiteen ystävä? Ehei. Sellainen on vain snobeille.

   Pian ajatusmaailmani muuttui radikaalisti ja aloin ymmärtämään, että kyllä minä itseasiassa pidän taiteesta. Oivalsin, että taidetta ei ole pelkästään ne taidemuseot ja edelleen ne rumat maalaukset. Lähestulkoon kaikki asiat, joista pidin; musiikki, kirjat, elokuvat, sarjat, anime, manga olivat yksi taiteen muoto. Taidetta lähestulkoon vihaavasta tytöstä kasvoi taiteesta kiinnostunut nuori nainen. Ja arvatkaa mitä. Kävin uudestaan taidemuseossa uuden innostukseni innoittamana.      En tykännyt edelleenkään. Mutta se ei haitannut minua. Olihan se vain yksi hyvin pieni osa taiteen eri muodoista. Uusi taidemuseossa käynti ei lannistanut minua lainkaan eikä saanut minua ajattelemaan, etten pitäisi taiteesta. En vain ymmärtänyt tuota osa-aluetta. Eikä siinä ollut mitään väärää. Ei kaikesta tarvitse pitää ja nauttia. Taiteen kuuluukin herättää tunteita ja minussa tuo taidemuseo herätti negatiivisia tuntemuksia. Se ei vain ollut minun juttuni. Minun juttuni ovat jotain aivan muuta. Ja ehkä vielä joskus opin ymmärtämään taidemuseoita. Ei sitä tiedä, vaikka joskus tykkäisinkin niistä, kun tulee kohdalle oikeanlainen. Tai jos makuni muuttuu. Koskaan ei voi tietää, elämä on kuitenkin seikkailu ja ihminen muuttuu sen varrella. Tiedän vain sen, että taide on minulle suuri intohimo, ehkäpä jopa elämäntapa.

 

Taide tuo minulle nautintoa, se saa minut tuntemaan asioita; Niin vihaa, rakkautta, surua, kaipausta, ihan mitä tahansa. Sillä ei ole väliä, mitä tunnetta taide herättää, kunhan se herättää minussa jotain.

   Sillä minulle taiteen tehtävä on luoda tunteita, opettaa ja kasvattaa, luoda mielipiteitä, joko näyttää realistinen kuva, tai näyttää pääsy pois realistisesta maailmasta. Mitä ikinä haluankaan, taide on läsnä ja taide auttaa joko ymmärtämään sen, että minä ymmärrän tai sen, että minä en ymmärrä.

Taide tekee minusta inhimillisen.